Rasberry miracle

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Olen aivan ihastunut Lumenen uusiin Rasberry Miracle -huulivoiteisiin. Suosin hyvin luonnollista arkimeikkiä, joten nämä sopivat siihen täydellisesti. Luonnollisen ilmeen lisäksi nämä huulivoiteet ovat yllättävän pitkäkestoisia, mutta silti niin miellyttäviä (ei ollenkaan sellaista tahmaavaa tunnetta), että tekisi mieli lisäillä koko ajan, vaikka tarvetta ei olisi.
 Käytän näitä sellaisenaan tai huulipunan päällä. Sävyiltään nämä eivät ole ollenkaan voimakkaita, vaan päinvastoin ihanan keveitä kiiltoja, joten toimivat huulipunan päälläkin hyvin.
Sävyjä löytyy neljä, joista minä olen hamstrannut jo kolme. Kaikki aivan ihania! 

4 kommenttia:

  1. Aivan omiakin lemppareita. Näyttää hyviltä huulilla, kosteuttaa ihanasti ja pysyy. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi niinpä! Näiden pysyvyys on kyllä huippuluokkaa. En tänäänkään ole kuin pari kertaa lisäillyt, vaikka olen syönyt ja juonut monta kuppia kahvia välissä. Huippua!

      Poista
  2. Minä olen löytänyt myös Lumenen huulivoiteet ja meikkivoiteen tänä keväänä.Aivan mahtavia tuotteita.Peittovat luksusmerkit mennen tullen. Ihastuin niin,että ajattelin laittaa Lumenelle palautetta kirjallisesti.
    -kirsi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti! Äsken juuri kotiin tullessani suorastaan hämmästyin, miten meikki onkin pysynyt koko päivän hyvänä. En voisi tyytyväisempi Lumenen laatuun olla!

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!