Sitruuna-marenkipiiras

torstai 11. helmikuuta 2016

"When life brings you lemons. Make lemonade"

Sitrushedelmät ovat nyt sesongissa ja aivan ihania. Niitä syön tietenkin ihan sellaisenaan, mutta etenkin sitruuna-marenkipiiras on täydellistä juuri tähän aikaan vuodesta. Se suorastaan tuo kevään tullessaan! Oman versioni kuorrutan italialaisella marengilla, mikä on hieman tavallista marenkia työläämpi tehdä, mutta todella vaivansa arvoista.

Minun piti julkaista tämän resepti vasta huomenna, mutten malttanut! 



Sitruuna-marenkipiiras

Pohja

100 g voita
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl leivinjauhetta (unohdin tämän ja toimii siis ilmankin)
0,5 dl sokeria
Ripaus suolaa

Sekoita pohjan ainekset huolellisesti keskenään ja levitä vuoan päälle. Paista uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia.

Täyte

25 grammaa voita
n. 1 sitruunan mehu ja kuori (käytin luomusitruunaa ja ne olivat melko pieniä, joten laitoin 2)
2,5 dl kylmää vettä
4 keltuaista
3 rkl perunajauhoa
1,5 dl sokeria

Laita kaikki ainekset kattilaan (voin voit sulattaa ensin miedolla lämmöllä kattilassa, se helpottaa hieman). Keitä koko ajan sekoitaen kunnes seos on kiehahtaa ja on sakeaa. Levitä sitruunatäyte pohjan päälle, kunnes se on jäähtynyt. 

Marenki

4 valkuaista
2,5 dl sokeria
Hieman vajaa 1 dl vettä

Keitä sokeri ja vesi, kunnes niistä tulee kirkas seos (noin 10 min ajan). Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja lisää sitten sokeriseos varovasti koko ajan sekoittaen. Valmis marenki levitetään sitruunatäytteen päälle (jäähtyneenä). Saat kauniin värin siihen pitämällä piirasta hetken uunissa grillivastuksen kanssa (todella pienen hetken, kärähtää helposti) tai kaasupolttimella kuten minä tein. 

Herkkuhetkiä!

Onnea on

…tämä kaunis Diorin kevätlookin sävy.

…pieni kasa hyvän mielen kirjoja kotipäivien iloksi.

…ihanat vaaleanpunaiset tulppaanit
…ruusulimu! Rakastan ruusun tuoksua sekä myös makua… Tämä on aivan ihanaa! Toinen yhtä täydellinen 
ruusulimu on tämä Fentimansin versio

…uusi saippua kylppärissä (La Combagnie de Provence muuten Stockalla kantistarjouksessa helmikuun ajan)

Ihanaa torstaita!

Ylellisempiä aamuja

tiistai 2. helmikuuta 2016



"Always keep your eyes open. Keep watching. Because 
whatever you can see can inspire you."

- Grace Coddington

Te lukijat tiedätte, että minulle aamu on yksi päivän ihanimmista hetkistä. Kun koko päivä on vasta edessä ja saa omassa rauhassa puuhastella ennen päivän alkua. En tosin ole aikaisten herätysten ystävä sitten yhtään, mutta työni puolesta kello neljänkin herätyksiä on silloin tällöin. Minulta onkin usein kysytty, että miten näinä aamuina kerkeän syödä herkullisen aamupalan rauhassa. Listasinkin tähän siis muutamia vinkkejäni ihaniin aamuihin. Sillä rakastan tehdä arkisista hetkistä ripauksen ylellisempiä!

  Erityisesti aikaisina aamuina suunnitelmallisuus ja ihana aamuhetki ovat ainakin minulle tärkeässä asemassa. Herään mieluiten vähän aikaisemmin, jotta päivä alkaa varmasti hyvin, kun saa rauhassa juoda aamulatten (tai kaksi) ja herkutella hyvällä aamupalalla. Tässä tosin tulee se ehkä oleellisin kohta, mitä ihaniin aamuihin tulee. Menen tarpeeksi ajoissa nukkumaan, koska haluan nukkua mahdollisimman hyvin ja herätä pirteänä. 



Varmistan aina edellisenä päivänä, että kaapissa on tarvikkeet seuraavan aamun aamupalaa varten. Aamupalana minulla on aina jotain keveää, hyvää ja helposti valmistettavaa. Esim. croissant, jogurttia marjoilla sekä granolalla, hedelmiä… Syön croissantin aamiaiseksi myös keskellä viikkoa tavallisina arkiaamuina, ihan vain because I can. Ja onhan se aika ihanaa luksusta! On muuten aika ihanaa herätä aamulla, kun tietää lempiaamupalan odottavan…


 Olen myös ottanut tavaksi katsoa aamulla yhden jakson Downton Abbeytä (onneksi Netflixistä löytyvät tuotantokaudet)! Siitä saa ihania ajatuksia ja estetiikkaa päivään. Ja Downton Abbeyn tunnuskappale, jos mikä on rentouttavaa kuunneltavaa aamulla… Yksi jakso kestää juuri sopivasti aamupalan valmistuksen ja syömisen sekä kevyen ehostuksen ajan ja sitä voi katsella myös sivu silmällä aamutoimia tehdessä. Toinen suosikkini on kuunnella lempiradiota tai popcasteja (Noora ja Nooran ovat loistavia sekä Ebba Kleberg von Sydowin ja Emilia de Poretin). Popcasteja kuuntelen myös työmatkoilla! 



Toivon sinulle kaunista tiistaita!