Ikkunalaudalla

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016


Täällä odotellaan jo kovasti vihdoin ja viimein ensi perjantaina alkavaa kesälomaa. En ole ollut pian tasan vuoteen lomalla, joten hieman loman tarpeessa tässä aletaan olla. Tiedossa on matka Etelä-Ranskaan! 

Lomaa odotellessa olen laittanut uutta kotiani kuntoon. Yksi lempiasioistani uudessa kodissani on isot ikkunalaudat -  niistä haaveilin pitkään. Niille on ihanaa tehdä pieniä kauniita asetelmia. Uusi Diptyquen kynttilä pääsi tietenkin asetelmaan mukaan ja se tuo myös ihanasti tuoksua kotiin. 



Ihanaa sunnuntaita!

P.S. Oletteko kuulleet, että saamme vihdoin Helsinkiin Massimo Duttin liikkeen! Se on ehdottomasti yksi lempivaateliikkeistäni ja olen aivan innoissani jo nyt. 

Tukholman tuliaisia

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016


Olin pienellä viikonloppumatkalla ja pääsin käymään Tukholmassa. Ostokseni olivat pienet mutta harkitut. NK:lta löysin Diptyquen tuoksukynttilän, josta olin haaveillut vähän aikaa. Se oli melkeinpä ihananpi kuin ajattelin ja pääsee osaksi asetelmaa ikkunalaudalle... 



Tax Freesta taas ostin Chanelin kynsilakan sävyssä Monochrome ja Diorin Diorshow -luottoripsarin. Ostin myös samppanjaa, vaikka se ei kuvissa näykään. En ole tainnut ikinä raaskia ostaa Alkosta normaalikokoista samppanjapulloa, joten matkoilta niitä on hyvä hamstrata, kun hinnat pyörivät huomattavasti inhimillisemmissä lukemissa. 


Ihanaa sunnuntaita!

My kitchen

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016



"I'm going to make everything around me beautiful - 
khj
that will be my life."

- Elsie de Wolfe

Kesä on ollut melkoisen haipakkaa ja välillä stressitasot ovat olleet aivan huimissa lukemissa. Yksi kesän kuitenkin ihanimpia hetkiä oli muutto ihanaan kotiin, jossa odotti pieni unelmakeittiöni...  

(Note to self: muuttoon ehdottomasti varattava vapaapäiviä, pitkän työpäivän jälkeen muuttaminen ja seuraavana päivänä aamuvuoroon meneminen oli melkoista kestävyysurheilua). 


Onnea onkin laittaa ruokaa unelmakeittiössä, ostaa uuteen kotiin kukkia (en ole meinannut suoriutua yhdestäkään kauppareissusta ilman kukkaostoksia, miten tekeekin mieli täyttää uuden kodin jokainen nurkka tuoreilla kukilla), nauttia remontin loppumisesta ja ihan vain olla onnellinen.


Keittiö on Ikean Metod/Bodbyn ja se on ainakin tähän asti osoittautunut todella mieleiseksi. Tavoitteena oli yhdistää tyylikkyys sekä käytännöllisyys ja uskallan jo sanoa, että siinä onnistuttiin hyvin. 



Ystäväni toi minulle aivan mielettömän tuparilahjan ja se sisälsi myös tämän NK:n teen Sommardröm. Miten se voikin pakkauksineen sopia niin hyvin tähän keittiöön! 




Sorruin ihanaan turhamaisuuteen Laura Ashleyllä... En yksinkertaisesti voinut vastustaa tätä ihanaa käsisaippua&voide -settiä. Ihan täydellinen keittiön tiskialtaan vierustalle! 

Ihanaa sunnuntaita! Minä taidan tästä lähteä vielä pienelle juoksulenkille. 

Päivä Hangossa

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016


Vietin eilen ystäväni kanssa ihanan päivän aurinkoisessa Hangossa. Se tuntui kuin pieneltä ulkomaanmatkalta. Ihana merituuli, ulkona syöty lounas rosén kera, pieniissä putiikeissa kiertely, iloiset ihmiset... 


Lounaan nautimme Hangon Makaronitehtaan terassilla. Valitsemani Pilpil-pasta oli aivan täydellistä kylmän rosén kera. Tätä haluan testata kotonakin! 


Lounaan jälkeen suuntasimme hetkeksi kävelemään rantaan sekä kiertelemään putiikkeja. Ihastuin täysin Villa Himan putiikista löytyvään Gauharin pop upin valikoimaan. Sieltä mukaani tarttui korvikset sekä tarjotin.